maanantai 29. heinäkuuta 2013

Berliini


Töissä ollaan jo toista viikkoa, mutta nyt viimein Berliinin reissun kuvasatoa! En edes kuvittele tekeväni minkään sortin opastuspotausta, muuta kuin että Berliini on kiva ja menkää sinne. Berliini on aika laaja kaupunki verrattuna esimerkiksi Pariisiin, jossa kaikki päänähtävyydet tuntuvat olevan kävelymatkan päässä toisistaan. Julkinen liikenne on onneksi helppokäyttöistä ja erittäin toimivaa.


Berliini on kuulemma kova bilekaupunki ja jonkin sortin todisteita väitteen tueksi löytyikin vaikka bileisiin emme itse osallistuneetkaan. Yllänäkyvällä paatilla tuntui olevan käynnissä vuosisadan kovimmat juhlat, keskellä kirkasta päivää. Jos tanssilattialla tulee liian kuuma, niin näistä bileistä pääsi ainakin helposti jokeen vilvoittelemaan.


Ohjelmaan kuului lähinnä perus turistinähtävyyksiä ja shoppailua sekä toki kaupungilla kiertelyä. Omaksi suosikiseni nousi Alte Nationalgalerie, jonka kokoelma oli vaikuttava mutta tarpeeksi pieni että sen jaksoi kerralla katsoa läpi. Myös Bröhan-Museum oli hieno!


Olen käynyt aiemminkin Holocaust Mahnmalilla, mutta matkaseuralaisen ollessa ensimmäistä kertaa Berliinissä tämä oli toki must-listalla. Enkä pannut ollenkaan pahakseni, muistomerkki on erittäin vaikuttava, varsinkin kun miettii kuinka simppeli se loppujen lopuksi on.


Berliini oli todella vihreä moniin muihin suurkaupunkeihin verrattuna ja puistot tuntuivat vetävän asukkaita puoleensa ainakin noin helteisinä kesäpäivinä.


Berliner Domin kupolin pääsi kiertämään ympäri ja sieltä aukenikin hyvät näkymät kaupungin yli. Toki Berliner Fernsechturm on se perinteisempi paikka yläilmojen tutkailuun, mutta katedraaliin ei tarvinnut jonottaa.


Katedraalin näköalakierrokselta taisin yhdessä kohtaa laskea 14 nostokurkea, eli kova rakentaminen tuntui olevan käynnissä. Esimerkiksi Museuminselnin ympäristössä oli sen verran työmaata, että oikeaan museoon löytäminen oli aavistuksen haasteelllista.


Kuvasin huomattavasti enemmän kukkia kuin normaalisti (tämän pistän matkaseuran piikkiin).


Säät olivat kovin kesäiset ja vaikka lämmin onkin kivaa, niin taidan itse tykätä kaupunkilomista enemmän keväällä tai syksyllä kun ei ole ihan niin kuuma. Allaolevassa kuvassa näkyy taustalla East Side Gallery ja valitettavasti myös se, kuinka se ei ole saanut olla täysin töhrijöiltä rauhassa.


Schloss Charlottenburg tuhoitui melkein kokonaan toisessa maailmansodassa, mutta rakennettiin sittemmin niin pitkälle entiselleen kuin mahdollista. Linnan sisällä näkyi hyvin mistä huoneista oli valokuvia ajalta ennen sotaa ja mistä ei, osa katoista oli hyvin koristeellisia ja toiset tasaisen valkoisia.


Hotellimme sijaitsi Savignyplatzin lähellä ja kävimmekin siellä tai sen ympäristössä syömässä useampaan kertaan. Sain kuin sainkin kertaalleen ihan saksalaista ruokaa, mutta ajatuksissa ollut keittokirjatuliainen itselle unohtui. Ruoka oli enimmäkseen edullista, mutta pullovesi ravintoloissa todella kallista. Oluen juominen oli siis fiksumpaa!


Enimmäkseen ruokavalio koostui tosin ei-saksalaista alkuperää olevista ruoista. En ole ihan varma lasketaanko lomaa lomaksi, jos ei syö kertaakaan sushia?


Berliini on tunnettu myös  aamiais- ja brunssikaupunkina ja vaikka emme jaksaneet niiden perässä kovin juosta, niin viimeisen aamun aamiainen osui kyllä ihan nappiin! Kakkuvati on suloisin tapa tarjoilla aamiainen johon olen törmännyt ja kun ruoka oli yhtä herkullista kuin miltä se näytti niin tästä jäi todellakin hyvä fiilis kotimatkalle!


lauantai 13. heinäkuuta 2013

Automatkailua











Eilisen päivän lomasuunnitelmat olivat niinkin eksoottiset kuin 500 kilometriä koilliseen, yksin. Etukäteen jännitti, sillä pisin ajamani matka yksin on ollut alle 200 kilometriä, mutta ajomatka menikin todella helposti ja mukavasti. Pääsin jopa ensimmäistä kertaa ajamaan itse lossiin! Yksin ajaessa on se etu, että tauot voi pitää juuri silloin kun itselle sopii. Yhden tauon pidin Karvion kanavan huoltoasemalla, missä kävin myös kastamassa jalkani koskeen. Hienoja, tyylikkäitä puhelinkuvia kanavasta siis.

torstai 11. heinäkuuta 2013

2013-07-11



Takaisin kotimaassa! Tarkoitus oli käydä Berliinin kuvia läpi jo eilen, mutta lentokentältä ostamani Jojo Moyesin Me Before You piti otteessaan niin tiukasti että pääsin nukkumaan vasta reilusti puolen yön jälkeen... Joten reissukuvia tulee myöhemmin!

Lomailu jatkuu toki ja tänään kävinkin kaverini kanssa Boulevard Socialissa lounaalla. Ruoka oli todella hyvää ja seura vielä parempaa, eli aivan loistava tapa viettää lomapäivää. Halusin ehdottomasti laittaa jalkaani eräät Berliinin ostoksista, taivaansiniset kiiltonahkaiset ballerinat. Aivan ihanat, vaikka ehkä hieman hankalan väriset yhdistää. Noin vartin sovitusjumpan jälkeen sain kuitenkin puettua päälleni lounasasun. Koska Suomen kesässä nahkapohjaiset ballerinat eivät aina ole se fiksuin valinta, pitänee suutarillekin ehtiä vielä loman puitteissa.

Reissaaminen jatkuu huomenna kotimaanmatkailun merkeissä, eli parempi mennä purkamaan laukku jotta voin pakata sen uusiksi!

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Uusi sohva


Keittiösohva saapui viimein! Koska asunnossamme ei ole varsinaista olohuonetta, halusimme keittiön olevan mukava hengailupaikka. Yleensä viihdymme vieraiden kansa ruokapöydän ääressä, mutta halusimme myös rennompia istumapaikkoja. Jotta yövieraiden ei tarvitsisi nukkua lattialla, halusimme sohvan toimivan myös vierasvuoteena. Muitakin vaatimuksia sohvalle oli, halusimme sen olevan mukava istututtava sekä tietenkin myös kivan näköinen. Vuodemekanisminkin tuli vaikuttaa siltä, ettei se ole ihan heti hajoamassa. Tämä osottautuikin haasteelliseksi, koska tilaa sohvalle oli enimmillään noin 180 cm.


Värin valinta olikin sitten se helppo osuus, sillä vaihtoehdot olivat eri harmaan sävyjä. Koska ruokapöytämme tuolit ovat tummanharmaat, se oli luonteva valinta. Keittiön sohvalla kuitenkin syödään ja juodaan punaviiniä, joten vaalea väri olisi ollut liian arka. Sohvan myötä kaikki isommat linjat alkaa sisustuksessa olla kunnossa, eli seuraavaksi voikin keskittyä valaistukseen ja muuhun pienempään.


Jatkossa illanistujaiset luonamme ovat siis vielä entistäkin mukavampia!

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Uusi tukka


Lomailu on pitänyt minut kiireisenä tänäänkin, hyvällä tavalla toki. Herkullisen kahvila-aamiaisen jälkeen oli vuorossa kampaaja ja reilun parin tunnin terassilounas. Vielä kun kaveri pyysi kävelylle niin kasassa olikin aivan täydellinen lomapäivä!

Edellisestä kampaajakäynnistä oli taas päässyt vierähtämään pari kuukautta, joten oli jo aikakin. Mitään kovin radikaalia muutosta en halunnut, värin kanssa jatkettiin hyvin samoilla linjoilla ja polkastakin leikattiin vain hieman skarpimpi. Ero (tai ainakin päänsisäinen fiilis) on kuitenkin huomattava, nyt on kiva fiilis lähteä Berliiniin perjantaina!


maanantai 1. heinäkuuta 2013

Uutta makuuhuoneessa


Yllä näkyvä lasten tuoli on toimittanut yöpöytäni virkaa jo useita vuosia. En ole pitkään aikaa kokenut tätä toimivaksi ratkaisuksi, mutta yöpöytien etsiminen ei ole ollut kovin korkealla prioriteettilistallani. Jossain vaiheessa keväällä tuli käytyä suurimpien kalustekauppojen nettisivut läpi, mutta mitään kovin lupaavaa ei löytynyt.

Budjetti ei oikein taipunut kalliisiin design - pöytiin, enkä käytettynä jaksanut lähteä etsimään. Jäljelle jäi siis käytännössä Ikea, jonka valikoimat vielä muutama kuukausi sitten näyttivät kovin onnettomilta toiveisiini verrattuna. Halusin yöpöydässä olevan sekä laatikon että hyllyn, koska tapanani on kerätä yöpöydälle kaikenlaista sälää sekä erinäistä luettavaa. Lisäksi halusin yöpöydän yleisilmeen olevan edes jossain määrin kevyt, mikä rajoitti valikoimaa myös aika tavalla.

Ikean suunnittelijat osaavat ilmeisesti lukea ajatuksiani, sillä jossain vaiheessa kevättä valikoimiin ilmestyi kuin ilmestyikin yöpöytä, joka täytti kriteerini. Nyt on laatikko ja kirjoille hylly! Valitettavasti tämä pöytä ei enää oikein toimi lukuvalona toimineen jalkalampun kanssa, joten seuraavaksi vuorossa onkin lukulamppujen metsästys. Heti siis, kun saan aikaiseksi, eli käytännössä varmaankin muutaman vuoden päästä!


Kasvatin blogin palstan leveyttä ja kuvien kokoa hieman, mitä mieltä olette? Toimiiko? Nämä kuvat ovat aika kamalan rakeisia, mutta parempaan en pystynyt makuuhuoneen pimeimmässä nurkassa...