Perjantai oli yhdistetyn työ- ja hupireissun ensimmäinen vapaapäivä, mutta fiilis oli tavallista raskaamman työviikon jälkeen varsin nuutunut. Birmingham ei näyttänyt aamulla yhtään sen houkuttelevammalta kuin illallakaan, joten ei kun aamiaiselle ison ketjun kahvilaan ostoskeskuksen aulaan. Ostoskeskus oli sentään kohtalainen ja viihdyin niin vaatekaupoissa kuin kirjakaupassakin. Liukuhihnasushilounaan jälkeen päätimme työkaverin kanssa jättää Birminghamin taaksemme ja ottaa suunnaksi Windsorin ja sen linnan.
"Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja sellaiseksi jääkin", eli M40 pääsi yllättämään turistit ruuhkaisuudellaan. Vihdoin Windsoria lähestyessämme kello oli jo melkein seitsemän, satoi ja muutenkin ajatus kuninkaanlinnasta ei enää niin kovin houkutellut. Niinpä päätimme luopua huonoksi osoittautuneesta suunnitelmastamme ja näppäilimme navigaattoriin The Hinds Head -ravintolan osoitteen. Päivän paras päätös.
Ajatus brittiläisestä pubiruoasta on houkutellut jo aiemmin, mutta on kuitenkin jäänyt kokeilematta. Ihan hyvä vaan, sillä epäilen että näistä ruoista ei voi puhua samassa lauseessa perus-pubin tarjonnan kanssa. Päivän sushiähkyjen jäljiltä en ollut kovin nälkäinen, joten alkupalaksi valitsin vain Scotch Eggin, joka on siis kovinkin perinteinen brittiruoka. Oli hyvää!
Pääruoaksi valitsin Oxtail and Kidney Puddingin, joka oli parhaita maistamiani ruokia koskaan. Aivan käsittämättömän hyvää, oli ihan pakko syödä kaikki vaikka tulin täyteen jo puolivälissä. Puddingin kaveriksi valitsin ranskalaiset ja vaikka kyseessä oli ihan perus ranskikset, olivat ne rapeita ja sopivan suolasia. Epäilen myös vahvasti, että kaveriksi tullut majoneesi sisälsi jotain koukuttavaa ainetta...
Jälkiruoan väliin jättäminen ei tässä vaiheessa ollut enää vaihtoehto, mutta valinnan teki helpommaksi se, että mitään kovin tuhtia en olisi enää alas saanut. Peach Melba oli sekin erittäin herkullista. Kaiken kaikkiaan aivan uskomattoman hyvä ravintola. Eivät turhaan ole Michelin-tähteä saaneet! Onneksi itselleni selvisi tähtistatus vasta äsken googlatessani, muuten olisin hermoillut etukäteen aivan turhaan pukukoodista ja vastaavasta. Menkää käymään, jos seudulle satutte! Ravintola ei ollut perjantai-iltana kovinkaan täynnä eli pöytä järjestyi helposti vain sisään kävelemällä, mikä sekin ihmetytti Helsingin ravintolameininkiin tottunutta.
"Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja sellaiseksi jääkin", eli M40 pääsi yllättämään turistit ruuhkaisuudellaan. Vihdoin Windsoria lähestyessämme kello oli jo melkein seitsemän, satoi ja muutenkin ajatus kuninkaanlinnasta ei enää niin kovin houkutellut. Niinpä päätimme luopua huonoksi osoittautuneesta suunnitelmastamme ja näppäilimme navigaattoriin The Hinds Head -ravintolan osoitteen. Päivän paras päätös.
Ajatus brittiläisestä pubiruoasta on houkutellut jo aiemmin, mutta on kuitenkin jäänyt kokeilematta. Ihan hyvä vaan, sillä epäilen että näistä ruoista ei voi puhua samassa lauseessa perus-pubin tarjonnan kanssa. Päivän sushiähkyjen jäljiltä en ollut kovin nälkäinen, joten alkupalaksi valitsin vain Scotch Eggin, joka on siis kovinkin perinteinen brittiruoka. Oli hyvää!
Pääruoaksi valitsin Oxtail and Kidney Puddingin, joka oli parhaita maistamiani ruokia koskaan. Aivan käsittämättömän hyvää, oli ihan pakko syödä kaikki vaikka tulin täyteen jo puolivälissä. Puddingin kaveriksi valitsin ranskalaiset ja vaikka kyseessä oli ihan perus ranskikset, olivat ne rapeita ja sopivan suolasia. Epäilen myös vahvasti, että kaveriksi tullut majoneesi sisälsi jotain koukuttavaa ainetta...
Jälkiruoan väliin jättäminen ei tässä vaiheessa ollut enää vaihtoehto, mutta valinnan teki helpommaksi se, että mitään kovin tuhtia en olisi enää alas saanut. Peach Melba oli sekin erittäin herkullista. Kaiken kaikkiaan aivan uskomattoman hyvä ravintola. Eivät turhaan ole Michelin-tähteä saaneet! Onneksi itselleni selvisi tähtistatus vasta äsken googlatessani, muuten olisin hermoillut etukäteen aivan turhaan pukukoodista ja vastaavasta. Menkää käymään, jos seudulle satutte! Ravintola ei ollut perjantai-iltana kovinkaan täynnä eli pöytä järjestyi helposti vain sisään kävelemällä, mikä sekin ihmetytti Helsingin ravintolameininkiin tottunutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti