lauantai 14. helmikuuta 2015

Lämmintä pienelle eli miten olen käyttänyt viime viikot


Hurjasti lisääntynyt vapaa-aika yhdistettynä liikkumisen väsyttävyyteen on lisännyt sohvalla viettämääni aikaa merkittävästi. Ei sillä että olisin sohvaa ennenkään hyljeksinyt, mutta viime viikkoina olen viettänyt tuntikausia putkeen Netflixin ja puikkojen kanssa sohvankulmassa. Onneksi keksin itselleni kivan uuden projektin, sillä jopa minun villasukkien kulutustahdillani on rajansa kuinka monet niitä tarvitsee talvessa tehdä...

Tein perheen tulevalle jäsenelle kevyen mutta lämpimän peiton ihanista merinovilla- ja silkkisekoitelangoista. Vyötteet heitin toki jo pois, eli merkkiä ei ole kertoa, mutta peitosta tuli unelmanpehmeä. Neuloin ruudut helmineulosta, minkä jälkeen virkkasin kiinteillä silmukoilla reunuksen ruuduille. Omepelin ruudut yhteen, minkä jälkeen virkkasin vielä yhden kerroksen kiinteitä silmukoita koko peiton ympärille. Kyllä nyt kelpaa vauvan saapua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti