Yöjuna Kolariin

Erinäisistä aikataulu- ja budjettisyistä matka Lappiin päätettiin toteuttaa lentokoneen sijaan yöjunalla. Kahden hengen makuuhytti ja sopivat eväät varmistivat miellyttävän matkanteon. Olen melko taitava nukkumaan missä tahansa liikkuvassa kulkuvälineessä, joten nukkumisen vaikeus ei mietityttänyt. Sängyt olivat yllättävän mukavat ja hytti sopivan lämpöinen, joten yöunet olivat hyvät ja pitkät, eipä junassa juuri muutakaan tekemistä ollut kuin nukkua.

Viime aikoina olen suhtautunut tavallista nihkeämmin lentämiseen ihan henkilökohtaisista syistä. Jotenkin se, että pitää istua paikallaan, vieraat ihmiset molemmilla puolilla monta tuntia on ollut kovin vastenmielistä. Kun tähän lisää päälle sen kaiken muun säätämisen nesterajoitusten, turvatarkastusten ja lentokentälle varattavan ajan muodossa alkaa junamatkustaminen tuntua houkuttelevalta vaihtoehdolta.

Cono Surin pinot noir on vanha suosikki ja sopi mainiosti juustojen ja suklaan kaveriksi muovimukista nautittuna.

Samppanjaillallinen

Toissaviikon perjantaina oli sopiva tekosyy avata kaapissa odottanut samppanjapullo. Menun mietintä lähti siis käyntiin juomasta, eikä toisin päin. Toisin kuin yleensä, tällä kertaa ei kiinnostanut kovin monimutkaiset viritykset, eikä niitä ehkä olisikaan jaksanut työviikon päälle lähteä tekemään. Eipä tästä ole siis sen kummempaa kerrottavaa, tomaatti-basilikasalaatti on klassikko syystä samoin kuin sinisimpukkapasta. Kokkia laiskotti niin kovin, että jälkiruokakin oli ulkoistettu Leonidaksen suklaakaupalle. On kyllä ihan paikallaan tehdä välillä yksinkertaisempiakin ruokia, monimutkaisempi ei aina tarkoita parempaa.

Arkikorujen aatelia

En ole kovinkaan kummoinen korujen käyttäjä, lähinnä korvakoruja tulee käytettyä arkena. Yksi syy tähän on työskentely tietokoneella, jolloin rannekorut alkava ärsyttää alta aikayksikön. Tästä syystä ihanat ja rakkaat rannerenkaani näkevät vain harvoin päivänvaloa arkisin.

Olen jo jonkun aikaa miettinyt, että sormuksen kanssahan ei tätä ongelmaa olisi. Niinpä ilahduin suuresti kun sain lahjaksi Pernille Corydonin (kieltämättä itse valitsemani) sormuksen. Ihastelin näitä ensimmäistä kertaa kesällä, mutta hyvää kannattanee odottaa. Nyt vaan täytyy toivoa, että sormus on kestävä eikä kultaus kulu pois käytössä.

Kvinoa-oliivitäytteiset paprikat

Jotkut sinänsä ilmiselvät asiat tajuaa vasta hämmentävän pitkän ajan päästä. Tänään tajusin viimein tehdä ruoan uunivalmiiksi ennen siivousta, sillä jotenkin siivoamisesta aina väsyy niin ettei sen jälkeen meinaa mitään jaksaa. Ja toisaalta täydellä mahalla ja herkkujen vielä suussa maistuessa on kurja siivotakin... Tämä oli ruoka, joka siivouksen jälkeen vaati vähemmän toimia kuin pakastepizzan paisto, eikä tiskattavaakaan jäänyt (kun oli siivouksen lomassa laittanut ruoanlaittoastiat tiskikoneeseen). Kyseessä taitaa myös olla blogin ensimmäinen kasvisruokaresepti.

1 dl kvinoaa

1 punasipuli

1 valkosipulinkynsi

n. 1 dl oliiveja

oliiviöljyä

valkoviinietikkaa

suolaa

mustapippuria

2 isoa paprikaa

juustoraastetta

Keitä kvinoa paketin ohjeen mukaan lisäten keitinveteen suolaa. Kuullota silputtu punasipuli ja  valkosipuli ja pilko oliivit. Sekoita n. 2 rkl oliiviöljyä ja 1 tl valkoviinietikkaa ja mausta mustapippurilla. Sekoita kvinoa, sipuli ja oliivit ja lisää oliiviöljy-etikkakastike. Lisää tarvittaessa suolaa. Poista paprikoista kanta ja sisukset ja täytä ne kvinoalla. Peitä paprikan aukko juustoraasteella. Paista 200 °C uunissa 20 minuuttia.

Itse tein paprikoiden kaveriksi paadettua kukkakaalia. Tämäkin menee kategoriaan kuinka en tajunnut tätä ennen, mutta paahdetut kukkakaalit ovat herkullisia! Kukkakaalien päälle tarvitsee lisätä vain oliiviöljyä, mustapippuria ja suolaa. Nämä tulee näppärästi samalla pellillä kuin paprikat.

Leijat Helsigin yllä

En itse ole lennättänyt leijaa vuosikausiin, mutta ilahduin kun satuin tuulisena päivänä Hietsun rantaan (no joo sinä samana päivänä kun kuvailin ruskaa eli tosi kauan sitten), jossa oli useampia toisiaan upeampia leijoja ilmassa. Leijanlennättäjien kokoontumisajot siis!

Enpä ole edes lukenut otsikolle nimensä lainannutta Kjell Westön kirjaa, vaikka Westöstä olen viimeaikoina tykännyt. Naps vaan ja Helmetistä varaukseen siis! Olen viime aikoina kunnostautunut taas kirjaston käytössä, osittain varmasti sen ansiosta kun asun taas lyhyen kävelymatkan päässä kirjastosta. Oletteko muuten huomanneet, että Helmetistä on tullut kännykkäsovellus, joka toimii ainakin iPhonella ja androideissa? Kertaalleen siitä oli ainakin jo oikeaa iloa, kun tsekkasin kirjastossa onko löytämääni kirjaa tarjolla alkuperäiskiellä.

Nykyään minulla on tapana laittaa kaikki mielenkiintoiset kirjat, joista kuulen, heti varaukseen kirjastosta. Toimiva tapa, ei tarvitse pitää mielessä että mikäs sekin kirja oli jota silloin mietin, mutta johtaa välillä siihen tilanteeseen että luettavia kirjoja on iso pino ja eräpäivä lähestyy. Onneksi halutessani luen aika nopeaan, nykyään tulee vaan harvemmin vietettyä koko iltaa nenä kiinni kirjassa kuten joskus nuorempana. Ja edelleen sitä teen, jos vaan osuu tarpeeksi kiva kirja! Työssäkäynti vaan valitettavasti rajoittaa yömyöhään kestäviä lukumaratoneja ikävästi.

Lihanhimo

Tiistaina pääsi lihan (ja punaviinin) himo yllättämään, mutta sehän on onneksi helposti korjattavissa oleva tilanne. En oikeastaan koskaa syö kotona pihviä, koska mielestäni pihvi on vähän tylsä vaihtoehto. Onhan sen aivan älyttömän hyvää silloin kun se on hyvää, mutta olen syönyt liian monta keskinkertaista pihviä (ja tarpeeksi monta erinomaista) kuvitellakseni sen olevan paras vaihtoehto kotona. Kun ei riitä tiedot hyvän lihan tunnistamiseksi, niin ne eivät riitä.

Paisti on rehellisen kotoisa, yrittämättäkään teeskennellä gourmetta. Mittarin kanssa kypsyyden saa sopivaksi ja kylkeen sopii simppelit lisukkeet. Mainitsemisen arvoisen tästä ateriasta (punkun lisäksi, oikein toimiva Piedemonte Reserva) teki punaviinikastike, joka oli todella helppo tehdä: paistettuani paistin pinnat valurautapannulla heitin samalle pannulle salottisipulia ja valkosipulia voin kanssa ja pehmittämisen jäljeen lisäsin noin desin punaviiniä. Sitten kippasin pannun sisällön kattilaan kanaliemen (n. 2,5 dl) kaveriksi, keitin kasaan, siivilöin ja lisäsin timjamia ja voita. Olen vähän vierastanut kastikkeita, kun olen pitänyt niitä vaikeina, mutta ennakkoluuloni osoittautuivat ainakin punaviinikastikkeen kohdalla perusteettomiksi.

Ja vielä loppuun: blogeissahan on tapana esitellä uusia hankintoja, joten katsokaapas noita lautasliinoja! Yleensä ostan servettejä kiireessä ruokakauppassa juuri ennen vieraiden tuloa, mutta tiistaina kävin H&M:n kotiosastolla hypistelemässä kivoja juttuja. Vaikka kankaiset lautasliinat houkuttelevat, niin niihin en ole vielä siirtynyt, eli paperisilla mennään. Muutenkin kaipasin jotain vähän hienompaa, joten kaivoin kaapista Essenset esiin, yleensä arkena kun tulee tyydyttyä Ikean viinilaseihin (mahtuvat paremmin muutenkin turhan pieneen tiskikoneeseen!). Sitä paljon puhuttua arjen luksusta siis!

Demo

Pääsin viime viikolla syömään ensimmäistä kertaa Demoon! Kuusi ruokalajia (ja viinimenu) varmisti sen, että en muista tarkalleen mitä kaikkea tuli syötyä, joten joudutte vaan luottamaan sanaani kun kerron, että herkullista oli! Kuusi ruokalajia oli ihan sopivasti, annokset olivat hillityn kokoisia niin, että jälkkärinkin jaksoi hyvin. Kahvin kaveriksi tulleet namit jäivät kyllä syömättä, sen verran täynnä olin lopuksi.

Demossa oli ilmeisesti illan aikana vain yksi kattaus ja fiilis oli kivan rauhallinen, ei tullut kiire. Itse tykkään jos ruokalajit eivät tule ihan peräperään, varsinkin jos tarkoitus on nautiskella illasta eikä jatkaa aikataulujen mukaan. Palvelu oli hyvää ja rentoa ja sommelier jaksoi kertoa viinimenun viineistä sopivan paljon. Seuralla ja fiiliksellä noin muutenkin on toki vaikutuksensa siihen, kuinka hyvät mielikuvat ravintolasta jäävät, mutta niistä huolimatta suosittelen käymään!