maanantai 30. syyskuuta 2013

2013-09-07


Ei kovin montaa kertaa tarvitse kokea sadan euron pettymystä "hyvässä" ravintolassa kun mieleen alkaa hiipiä ajatus siitä, että itse tekemällä saisi parempaa. Itse asiassa, kerta taisi riittää. Joten tuumasta toimeen ja kokeilemaan! Kampasimpukoiden valmistaminen on mietityttänyt jo hetken ja pääsinkin niitä testaamaan kun sain kaverilta reseptin. Namia, vaikka nössöilinkin vähän chilin määrässä!


Pääruoaksi tein Visa Nurmen ja Antti Vahteran Skandimania-keittokirjasta löytyvää ylikypsää porsaankylkeä ja hernepyrettä. Tätä olen tehnyt ekan kerran melkein kolme vuotta sitten ja oli yhtä hyvää kuin muistelin. Pinta pääsi ottamaan turhan paljon vääriä pannulla mutta onneksi se ei haitannut makua liikaa.


Tarkoitus oli nauttia ihan vaan kolmesta ruokalajista, mutta jännästi Hakaniemen hallissa jalat kuitenkin vei Lentävän Lehmän tiskille, jossa houkutukset saivat tästä tytöstä vallan. Pääruoan kaveriksi tekemäni karamellisoidut saksanpähkinät toimivat myös juustojen kanssa, samoin kuin chiantihyytelö.


Jälkiruoan osalta sainkin olla nautiskelijan asemassa, kun illallisseura loihti suklaafondantia. Erinomainen päätös herkulliselle illalle!

Ja se itse tekisi paremmin -osuus? Hyvässä ravintolassa saa toki parempaa ruokaa, mutta en mielestäni paljoa jäänyt keskinkertaisista jälkeen. Pitänee siis jatkossakin tehdä kotona kunnon illallisia ihan muuten vaan, ilman sen suurempaa syytä.

Asiasta kolmanteen, ruokien kuvaaminen sisällä salamalla saa aikaiseksi kaikenlaisia uusia tarpeita. Eihän esimerkiksi jälkiruoan vaniljajäätelö (on tuossa vikassa kuvassa sellastakin) erotu valkoiselta lautaselta ollenkaan! Eriväriset lautaset olisi siis varsin perusteltu hankinta, olenkin ihastellut Iittalan kastehelmiä jo jonkin aikaa...

lauantai 28. syyskuuta 2013

Lisää pataruokia


Padassa on edelleen uutuudenviehätystä ja Englannissa söin paria niin hyvää pitkään haudutettua liharuokaa, että sormet syyhysi päästä testailemaan uusia juttuja padan kanssa.Tälläkin kertaa suunnitelma oli tasoa "heitänpäs hyvänmakuisia asioita keskenään pataan".

3 porkkanaa
5 punajuurta
palsternakka
2 sipulia
0,5 kiloa porsaan kasleria
1,5 dl punaviiniä
2,5 dl kanalientä
10 kokonaista valkopippuria
öljyä
valkosipulin kynsi
1 rkl punaviinietikkaa
tuoretta timjamia
suola

Paahda pilkottuja porkkanoita padan pohjalla. Kun porkkanat ovat ottaneet hieman väriä, lisää öljyä ja sipulit. Kuullota ja lisää kuutioitu liha. Kun liha on ruskistunut, lisää pataan kanaliemi, punaviini, murskattu kokonainen valkosipulinkynsi, punaviinietikka, valkopippurit, punajuuri ja palsternakka. Itse pidin pataa noin pari tuntia 150 asteessa, mutta vähäisempikin saattaa riittää. Kun pata tulee uunista, lisää tuoretta timjamia ja tarkista suolan määrä. Tuli hyvää!

torstai 26. syyskuuta 2013

2013-09-24


Tältä näytin erittäin intensiivisen työpäivän jälkeen. Väsynyttä ja ryytynyttä menoa. Mekon ostin toissaviikon matkan työosuutta varten ja se toimikin siellä varsin mainiosti. Ja toimii muutenkin, parhaat työvaatteet ovat kokovartalotrikoota joka onnistuu näyttämään asialliselta. Jos olisin minimalismiin pyrkivä, varmaan harmittelisin sitä, että omistan kaksi melkein samanlaista mekkoa joista kumpikaan ei ole "täydellinen" (se toinen on tietenkin tämä). Todellisuudessa olen vain iloinen, että omistan kaksi sopivan erilaista mekkoa, jotka kumpikin toimivat hyvin päätarkoituksessaan, eli normipäivänä töissä.

Näissä vaatteissa pääsi palelemaan ja olenkin sittemin siirtynyt trenssiin. Pipon ja hanskatkin kaivoin esille, kai se täytyy hyväksyä että syksy on nyt täällä!

maanantai 23. syyskuuta 2013

Le Café Anglais


Lontoossa piti lauantaina syödä toki myös illalla (mikä kammottava ihmiskohtalo!). Ryhdyimme tekemään pöytävarausta vasta lauantaina aamupäivällä, joten moni paikka oli täynnä. Muutamaa yritettyämme saimme pöydän Le Café Anglaisista, joka olikin melko tyhjä ainakin sen aikaa kun siellä viihdyimme. Sattumalta tänne ei varmastikaan olisi tullut eksyttyä, sillä ravintola oli katutason yläpuolella eikä mitenkään houkuttelevan näköinen ulkoa päin.


Osteribaarin löytyminen helpotti alkuruoan valintaa huomattavasti. Söin täällä ensimmäistä kertaa ostereita, joten odotukset olivat vähän ristiriitaiset. Toisaalta ostereita pidetään suurena herkkuna, mutta yleensä olen syönyt nilviäiset kypsennettyinä. Lopputulema oli että ihan jees. Syön varmasti vielä toistekin, mutta todennäköisesti vain paikassa, josta saa erityisen hyviä ostereita. Pääruoaksi valitsin "fish and chips" ilman niitä perunoita, joiden sijaan otin lisukkeeksi pinaattia.

Mielikuvat tästä paikasta jäivät vähän laimeiksi. Ihan hyvää kyllä, mutta ruoat jäivät jälkeen lounaan ja perjantai-illan makuelämyksistä. Toisaalta, siitä on aikaa kun viimeksi olen syönyt näin hyvin matkalla, eli jollain muulla reissulla tämä olisi saattanut hyvinkin olla kohokohta.

Viimeinen reissupostaus uunista ulos, mitenköhän ihmeessä keksin nyt sisältöä blogiin?

lauantai 21. syyskuuta 2013

Reissun ostokset


Shoppailin reissussa vähemmän kuin olin aikonut, lähinnä sen takia että aikaa jäi vähemmän kuin luulin ja myös koska kauppojen tarjonta ei ihan iskenyt. Suurimman innostuksen saivat aikaan Next, jossa oli ylläolevan neuleen lisäksi muitakin kivoja neuleita, sekä Joy the Store johon olinkin ladannut varsin kovat odotukset. Nextin tummansininen neule on puuvillaa, johon suhtaudun hieman epäilevästi, puuvillaneuleet eivät kokemukseni mukaan pidä muotoaan kovin hyvin. Ajattelin kuitenkin, että tässä mallissa pieni venähtäminen ei varmaankaan haittaa pahasti, joten päätin ottaa riskin.



Olen havahtunut umpinaisten, ohuiden neuleiden kätevyyteen vasta tänä syksynä. Aiemmin vierastin ohuita neuleita, koska ne eivät lämmitä tarpeeksi talven paukkupakkasilla. Nyt tajusin viimein, että pitäähän sitä johonkin pukeutua syksyllä ja keväälläkin... Neuleissa on myös se hyvä puoli, että ne ovat tarpeeksi siistejä töihin, eikä niitä tartte silittää. Periaatteessa tykkään kauluspaidoista, mutta jotenkin jännästi ne eivät ole arkiaamuisin itsekseen silinneet vaatekaappiin. Gapista löytyi perus merinovillaneule, jota aluksi mietin turhan tylsäksi, mutta nyt sitten kuitenkin olen käyttänyt tätä jo useamman kerran.


Tämä on seitsemäs mekko, jonka olen ostanut Joy the Storesta. Perustelen tätä itselleni sillä, että olen käyttänyt (ja käytän edelleen) niitä kaikkia melko paljon, joten on syytä olettaa että tämänkin puen päälleni useasti. Todellisuudessahan ostin tämän siksi, että tämä on vaan niin kiva.

perjantai 20. syyskuuta 2013

2013-08-17


Reissupostausten väliin päivän asu elokuulta, nämä kuvat olivat pääseet unohtumaan tietokoneen syövereihin... Enpä tiedä onko näillä muuta funktiota kuin sen, että katsokaa, joskus minäkin laitan tukkaa ja käytän korkokenkiä! Koska näin pääsee käymään korkeintaan muutaman kerran vuodessa, niin pitäähän tälläinen harvinainen tapahtuma jakaa blogissakin.

Eilen oli aivan harvinaisen tehokas ilta. Huolimatta iltapäivän väsyneestä olosta ja pienestä päänsärystä töissä jaksoin töistä lähdettyäni käydä kirjastossa ja ruokakaupassa. Jossain siinä sitten piristyin niin paljon, että päädyin laittamaan ruokaa (ja kuuntelemaan samalla One Directionia, laulamaan mukana, sheikkaamaan peppua, enkä edes leikannut sormeen!) ja ottamaan blogiin kuvia. Muutenkin ilta jatkui reippaissa merkeissä, jos tälläisiä olisi useammin kotini olisi huomattavasti siistimpi...

torstai 19. syyskuuta 2013

Barrafina


Lontoo oli viime viikonloppuna aivan täynnä, mistä johtuen olimme perjantain ja lauantain välisen yön hotellissa Lontoon ulkopuolella. Aivan toimiva vaihtoehto, sillä kaksi yötä kalliissa Lontoon hotellissa olisi kiristänyt budjettia aivan turhaan. Tästä johtuen olimme kaupungilla kuitenkin vasta siinä vaiheessa, kun lounasaika lähestyi ja hyvin lyhen kaupungilla kävelyn jälkeen päätimme etsiä syötävää. Siltä varalta, että jollekin on jäänyt epäselväksi, niin viime viikon Englanninreissuni hupiosuus painottui vahvasti ruokaan. Lauantain lounas löytyi osoitteesta 54 Frith Street, jossa sijaitsee Barrafina-ravintola.


Kyseessä on espanjalaistyyppinen tapasravintola, johon ei voi tehdä pöytävarauksia. Homma toimi siten, että sisään tullessamme tarjoilija tuli hakemaan juomatilaukset, joita nautiskelimme ravintolan sivuseinältä löytyvän tiskin ääressä. Eteenpäin siirryttiin pikkuhiljaa kun edellä olevat saivat istumapaikat baaritiskin äärestä. En muista tarkalleen, kuinka kauan jouduttiin odottamaan tiskille pääsyä, mutta yli puoli tuntia kuitenkin. En siis suosittele, jos on kiire tai todella kova nälkä! Odottaminen sujui kuitenkin kivasti ja kun pääsimme tilaamaan ruokaa ei tullut yhtään hoputettu fiilis, vaan siinä vaiheessa saimme kaikessa rauhassa miettiä mitä haluamme ja tilailla nälän mukaan lisääkin.


Kaikki maistamamme ruoat (kuvissa on siis syötävää kahdelle ihmiselle) olivat tosi hyviä, mutta alavasemman iberico-possun poski oli kaikkein parasta. Toistan itseäni, mutta aivan käsittämättömän hyvää! Työkaveriani taisi jäädä hieman harmittamaan, että siinä vaiheessa kun tilasimme vielä viimeistä annosta, oli aiemmin mainostetut lampaanaivot päässeet loppumaan... Ja olisihan se ollutkin hauska päästä maistamaan jotain niin erikoista! Syömämme ruoat olivat kuitenkin melko helpostilähestyttäviä, eivät niinkään eksoottisia kuin erinomaisen hyvin tehtyjä.

Suosittelen tätäkin ravintolaa lämpimästi, hyvän ruoan lisäksi ilmapiiri oli kiva ja rento. Oma mielikuva Lontoon hyvistä ravintoloista oli lähinnä kuukausien mittaiset varauslistat (mikä piti paikkansa osan kohdalla) ja viinilistat, joiden halvinkin pullo on oman budjetin ulottumattomissa. Niihin parhaimpiin en toki päässytkään käymään, mutta se ei haittaa kun näinkin erinomaisia löytyi!

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

The Hinds Head


Perjantai oli yhdistetyn työ- ja hupireissun ensimmäinen vapaapäivä, mutta fiilis oli tavallista raskaamman työviikon jälkeen varsin nuutunut. Birmingham ei näyttänyt aamulla yhtään sen houkuttelevammalta kuin illallakaan, joten ei kun aamiaiselle ison ketjun kahvilaan ostoskeskuksen aulaan. Ostoskeskus oli sentään kohtalainen ja viihdyin niin vaatekaupoissa kuin kirjakaupassakin. Liukuhihnasushilounaan jälkeen päätimme työkaverin kanssa jättää Birminghamin taaksemme ja ottaa suunnaksi Windsorin ja sen linnan.

"Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja sellaiseksi jääkin", eli M40 pääsi yllättämään turistit ruuhkaisuudellaan. Vihdoin Windsoria lähestyessämme kello oli jo melkein seitsemän, satoi ja muutenkin ajatus kuninkaanlinnasta ei enää niin kovin houkutellut. Niinpä päätimme luopua huonoksi osoittautuneesta suunnitelmastamme ja  näppäilimme navigaattoriin The Hinds Head -ravintolan osoitteen. Päivän paras päätös.

Ajatus brittiläisestä pubiruoasta on houkutellut jo aiemmin, mutta on kuitenkin jäänyt kokeilematta. Ihan hyvä vaan, sillä epäilen että näistä ruoista ei voi puhua samassa lauseessa perus-pubin tarjonnan kanssa. Päivän sushiähkyjen jäljiltä en ollut kovin nälkäinen, joten alkupalaksi valitsin vain Scotch Eggin, joka on siis kovinkin perinteinen brittiruoka. Oli hyvää!

Pääruoaksi valitsin Oxtail and Kidney Puddingin, joka oli parhaita maistamiani ruokia koskaan. Aivan käsittämättömän hyvää, oli ihan pakko syödä kaikki vaikka tulin täyteen jo puolivälissä. Puddingin kaveriksi valitsin ranskalaiset ja vaikka kyseessä oli ihan perus ranskikset, olivat ne rapeita ja sopivan suolasia. Epäilen myös vahvasti, että kaveriksi tullut majoneesi sisälsi jotain koukuttavaa ainetta...

Jälkiruoan väliin jättäminen ei tässä vaiheessa ollut enää vaihtoehto, mutta valinnan teki helpommaksi se, että mitään kovin tuhtia en olisi enää alas saanut. Peach Melba oli sekin erittäin herkullista. Kaiken kaikkiaan aivan uskomattoman hyvä ravintola. Eivät turhaan ole Michelin-tähteä saaneet! Onneksi itselleni selvisi tähtistatus vasta äsken googlatessani, muuten olisin hermoillut etukäteen aivan turhaan pukukoodista ja vastaavasta. Menkää käymään, jos seudulle satutte! Ravintola ei ollut perjantai-iltana kovinkaan täynnä eli pöytä järjestyi helposti vain sisään kävelemällä, mikä sekin ihmetytti Helsingin ravintolameininkiin tottunutta.

perjantai 13. syyskuuta 2013

2013-09-12


Eilen oli vielä aamupäivä tiukkaa työntekoa, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan ja iltapäivällä alkoikin kolmen päivän miniloma Birminghamissa ja Lontoossa. Paikallisilta kysytyt vinkin Birminghamista tiivistyvät lähinnä lausahdukseen "älkää menkö Birminghamiin", mutta suunnitelmat oli jo hotellin osalta lyöty lukkoon, joten ihan sellaisenaan kyseistä vinkkiä ei voinut toteuttaa.

Ajomatkalla Birminghamiin suoritettiin taktinen ruuhkanväistöliike matkanvarrella sijaitsevaan Starbucksiin, joka sattui olemaan samalla kävelykadulla kuin Next. Muutaman minuutin täsmäisku tuotti tulosta ja nyt vaatekaapista löytyykin uusi neule syksyn työaamuja varten.

Muuten päivän agendaan kuului lähinnä ruoka. Viikon voileipälounaiden jälkeen kunnon ateria tuli tarpeeseen ja onni oli mukana kun osuimme Côte Brasserieen Mailboxissa. En yhden illan perusteella itsekään suosittelisi Birminghamia turistikohteeksi, mutta jos tie sinne kuitenkin vie, niin kyseinen ravintola on käymisen arvoinen.

maanantai 9. syyskuuta 2013

2013-09-09



Tämä viikko menee työasioiden perässä maailmalla, mutta ainakin tänään on vielä vähän vapaa-aikaakin. Matkajärjestelyiden myöhäisestä ajankohdasta johtuen ensimmäisen yön hotelli on eri kuin seuraavien, mutta enpä pistä pahakseni hotellista toiseen hyppimistä kun sen johdosta pääsen nauttimaan tälläisistä maisemista. Ylläoleva kuva on näkymä huoneeni ikkunasta, ei lainkaan hassumpaa.


Hotellilla on oikein söpö puutarha, joka on kyllä päässyt vähän ränsistymään. Ihan hirveästi en jaksanut kävellä ulkona, takana kun oli tässä vaiheessa jo melko pitkä päivä matkustusta ja työntekoa (on se näppärää kun Norwegianilla on lentokoneissa internet, voi tehdä paremmin töitä lennon aikana...) ja työpäivä jatkuu vielä illemmalla. Vähän kuitenkin raitista ilmaa, myöhäinen lounas, lisää työntekoa (mutta tällä kertaa villasukat jalassa) ja bloggailua ja jaksaakin taas ahkeroida.


Tältä näyttää aikasin aamulla herännyt business-matkustaja, joka ei aamulla todellakaan jaksanut laittautua. Kuvassa näkyy myös "uudet" hiukset, jotka lauantaisen kampaajakäynnin jäljiltä ovat lähinnä aavistuksen tummemmat, mutta muuten aivan samanlaiset kuin ennenkin. Tykkään!

tiistai 3. syyskuuta 2013

Pekoninmakuista melkein-kasvisruokaa


Maanantain ruoka sai inspiraationsa jääkaapissa olleesta puolikkaasta pekonipaketista ja viime viikonloppuna keittämästäni kanaliemestä. Periaatteessa tykkään kovin syödä kasvisruokia, mutta jotenkin niiden keksiminen on haastavampaa kuin lihallisten. Tämä on siis hyvin vähän lihaa sisältävä kompromissiruoka. Kompromissi onneksi vain lihapitoisuuden kanssa, sillä muhennoksesta tuli herkullista! Munakoisoista taasen ei, joten niille ei reseptiäkään...

Linssi-pekonimuhennos
½ pkt pekonia
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
3 dl vihreitä linssejä
½-1 dl valkoviiniä
kanalientä
sitruunamehua
suolaa
mustapippuria

Leikkaa pekoni pieneksi ja paista pannulla rapsakaksi. Lisää kuutioitu sipuli ja kuullota. Kun sipulit ovat pehmenneet, lisää linssit ja paahda pari minuuttia. Lisää pannulle valkoviini, kanaliemi ja veitsen lappeella murskattu kokonainen valkosipulinkynsi. Anna muhia kannen alla ja lisää vettä tarvittaessa. Kun linssit ovat kypsiä, lisää maun mukaan suolaa, pippuria ja sitruunamehua (itse laitoin vajaan puolen sitruunan mehun).

Muhennos maistuu toki sellaisenaan, mutta kaveriksi kelpaa mainiosti jonkin sortin kypsennetty vihannes. Luulen, että itse otan uusinnan munakoisojen kanssa ja katson jos saisin niistä maistuvampia... Myöhemnmin syksyllä voisin testata tätä myös uunissa paahdettujen punajuurien kanssa. Kerrassaan hurjaa silti, blogin ensimmäinen oma resepti! Saa nähdä seuraako jatkoa vai jääkö ainokaiseksi.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Pataa!


Tuparit vol 2. olivat reilu viikko sitten ja näissäkin lahjat olivat kovin keittiöpainotteisia, tällä kertaa tosin hyvinkin kiinteässä muodossa verrattuna vol 1. pullotettuihin lahjuksiin. Pataruoat ovat ajatuksen tasolla kiinnostaneet jo pitkään, mutta toteutukset ovat jääneet melko vähiin. Nyt löytyy ainakin motivaatiota kokeilla, sillä uutukainen pata pitää toki testailla huolella!


Kyseessä on Heikki Orvolan Rautarouva-pata, joka on sopivan pieni tähän talouteen. Padan kansi toimii parilapannuna, joten monipuolisuuttakin löytyy. Tämä yksilö on aivan koskemattomassa (80-luvun) kunnossa, mitä nyt rasvapoltot ovat päässeet vuosien laatikossa seisomisen aikana haihtumaan. Lahjan antajalla liittyi tähän vielä henkilökohtaisia muistoja, joten ainakaan ei rakkauden puutteeseen kompastu tällä laitetut ruoat. Eipä sillä että se olisi keittiössäni muutenkaan ongelma.




Ensimmäiselle testikierrokselle pataan lyötiin possun kasleria, sipulia, porkkanaa, omenaa, perunaa, kanalientä ja tummaa olutta. Erittäin simppeliä, mutta maistui kyllä herkulliselle useamman tunnin uunissa muhittamisen jälkeen.