Ravintola Kielo

Ennakko-odotusten vastaisesti pääsimme nauttimaan kesälomareissulla fine diningista. Ei todellakaan ollut suunnitelmissa ja olimme jo suuntaamassa Rossoon, kun päätimme käydä tsekkaamassa hotelliltamme parin korttelin päässä sijaitsevan Ravintola Kielon. Seurueen nuorin jäsen kulki mukana kantorepussa ja nautti omat eväänsä muita häiritsemättä ravintolasalin perimmäisessä pöydässä.

Ennakkotietoina ravintolasta oli eat.fi:n arvostelut, joihin en itse luota pätkääkään sekä nopea vilkaisu ruokalistaan, joka vaikutti lupaavalta. Lista oli sopivan suppea ja varsinkin alkuruoista olisin halunnut päästä maistamaan kaikkea. Päädyin kuitenkin päivän herkkulautaseeen, jossa oli viisi pientä makupalaa. Alkupaloista kaikki toimivat hyvin, mitä nyt vasemman yläkulman ankka olisi mielestäni kaivannut hieman enemmän suolaa.

Päädyttyäni varsin lihaisaan alkuruokaan valitsin pääruoaksi kasvisvaihtoehdon, joka osottautuikin yhdeksi parhaista risotoista joita olen koskaan syönyt. Ei iskenyt annoskateus, vaikka pöydän toisella puolella nautittu appelsiiniglaseerattu possunkylki oli sekin erittäin hyvää. Ainut miinus ravintolassa oli lautasvalinnat. Vuolukivilautaset eivät olleet kätevät edes 2012, kun ne olivat trendikkäät ja olisin mielelläni putsannut lautaseni risoton jäljiltä kokonaan, mutta se osottautui turhan haastavaksi lautasen syvyyden vuoksi. Hintataso oli Helsingin hintoihin tottuneelle positiivinen yllätys. Suosittelen vahvasti kokeilemaan jos Joensuun suunnalla liikkuu.

Entäs sitten se fine dining vauvan kanssa? Olihan se aika erilaista kuin ilman, mutta ainakin rauhallisen vauvan kanssa lämpimänä kesäiltana ihan kiva kokemus. Ruokaan ei tietenkään pysty keskittymään samalla tavalla puhumattakaan aikuisten välisestä keskustelusta ja sain syödä alkupalani loppuun yksin kun seuralaiset kävivät pihalla kävelyllä, mutta päästiin silti nauttimaan hyvästä ruoasta ja kaikilla oli kivaa.

Kelpaa kelliä

Perhevalmennuksessa tuli opittua, että vauvoille tekee hyvää kelliä lattialla ja treenailla liikkumista. Sitten kun vielä peiton valmistuttua kaipasin uutta projektia, totesin nyt olevan hyvä hetki testata jo varmaan yli vuosikymmenen päässä pyörinyttä ajatusta tilkkutyöstä. Ompelin siis vauvalle kellimisalustan, jonka toinen puoli on tehty tilkuista. Osa inspiraatiosta tuli kierrätysteemasta, sain nimittäin aiemmin talvella valmiiksi kolmisen vuotta kestäneen torkkupeiton virkkauksen, minkä seurauksena parhaat päivänsä jo kauan sitten nähnyt vanha fleece-peitto jäi tarpeettomaksi. Fleece pääsi siis vauvan alustan välikerrokseksi tuomaan hieman pehmeyttä ja eristystä mahdollisista kylmistä lattioista. Valkoiset osat on tehty vanhasta, nykyiseen sänkyyn liian pienestä lakanasta.

Mallin tilkkuihin löysin pinterestistä surffaamalla. Valintakriteereinä oli tilkkujen suorakulmaisuus, malli jossa voi käyttää myös valkoista raikkaan ilmeen takaamiseksi sekä tarpeeksi isojen tilkkujen käyttömahdollisuus. Mitään varsinaisia ohjeita en seurannut, tylsäähän sellainen olisi... Olisi ehkä kannattanut, pari juttua tuli opittua kantapään kautta, mutta eipä se ole niin vakavaa kun lopputulokseen olen kuitenkin tyytyväinen.

Taustapuolesta oli tarkoitus tulla ihan vaan yksivärinen keltainen, mutta kankaassa olikin pari reikää. Pohdin pienen hetken jaksanko lähteä takaisin kangaskauppaan valittamaan aiheesta ja hankkimaan uutta kangasta, mutta hinku päästä tekemään oli sen verran kova, että päätin ratkaista ongelman peittämällä reiät koristepaikoilla. Olen ratkaisuun tyytyväinen, tähdet näyttävät mielestäni kivoilta ja tekevät taustapuolesta vähän mielenkiintoisemman.

Etukäteen kuvittelin, että tilkkujen leikkaaminen olisi hankalin ja työläin vaihe, mutta itse asiassa se sujui hyvin nopeasti ja helposti. Asiaa auttoi popliinikangas, jota sai revittyä suoraan sekä pahvimallit sekä neliö- että suorakaideosioille. Yhteenompelun tein sarjatyönä, kuitenkin siten että hieman vaihtelin eri tilkkujen välillä. Silittämiseen kului merkittävästi aikaa, mutta jokaisen sauman aukisilittäminen helpotti myöhempiä ompeluvaiheita merkittävästi. Peitto koostuu 12 keskenään samanlaisesta blokista, jotka yhdistin siten että jokainen blokki on 90° kulmassa viereisiä kohtaan. Tällä mallilla olisi ollut mahdollista tehdä myös peitto, jossa olisi näyttänyt olevan punosraitoja, mutta sekalaisempi ilme miellytti enemmän ja ajattelin myös että kohdistusvirheet näkyisivät tässä versiossa vähemmän.

Työssä on yhteensä neljä kerrosta, sillä fleecekerros on keltainen, jolloin halusin varmuuden vuoksi laittaa tilkkujen ja fleecen väliin valkoista, ettei keltainen paistaisi läpi. Kerrosten yhdistäminen olikin haastavin ja työläin työvaihe, johtuen osittain siitä että fleece-kerros oli käytännössä tismalleen tilkkuosuuden kokoinen. Jos ikinä päädyn tekemään uutta tilkkutyötä, pidän huolen että sekä välikerros että taustakangas ovat isommat kuin varsinainen tilkkutyö. Nyt päädyin harsimaan ensin tilkut kiinni valkoiseen välikankaaseen ja sen jälkeen vielä harsimaan kaikki kerrokset yhteen. Tästä huolimatta sekä fleece että taustakangas pääsivät tikkausvaiheessa kiertämään, minkä takia jouduin hieman paikkailemaan molempia.

Tikkaus oli myös varsin haastava työvaihe, enkä tämän isompaa työtä lähtisi tavallisella kotiompelukoneella tikkaamaan. Tilkkupuolesta tuli siisti, mutta taustapuolen kangasta en saanut aivan suoraksi. Alun perin olin ajatellut tikata molempiin suuntiin siten, että tikkauksesta olisi muodostunut ruutukuvio, mutta taustakankaan löysyyden takia luovuin siitä ajatuksesta. Ensimmäisiä tikkejä kohtisuoraan tuleva toinen tikkaus olis todennäköisesti aiheuttanut taustaan vielä rumempia ryppyjä ja koin että tälläkin tavalla alusta on tarpeeksi kestävä pienille, repiville sormille.

Välifleecen nafti koko aiheutti myös sen, että reunat piti kantata, jotta niistä sai siistit. Jälkiviisaana olisin nyt laittanut koko tilkkuosuuden ympärille valkoiset reunukset, jotka olis ollut helpompi saada siisteiksi. Työtunteja en laskenut, mutta parin viikon ajan tein tätä melkein joka päivä, välillä pitempään ja välillä lyhyempään. Tämä oli myös ensimmäinen isompi ompelutyö "uudella" eli noin vuoden vanhalla ompelukoneella. Kone toimi kivasti, vaikka pari kertaa tuli temppuilua vastaan.

Tilkkutyötä oli oikein hauska tehdä! Ensisijaisestihan tavoitteena oli nimittäin keksiä hauskaa tekemistä kotiin, eikä suinkaan se, että vauva niin kovasti tarvitsisi erillistä alustaa. Vaikka eipä se haittaa, että nyt löytyy kivan näköinen mutta värikäs ja ennen kaikkea pestävä leikkimatto. Kierrätysmateriaaleja käyttämällä myös hinta-puuhasuhde muodostui oikein mainioksi, perus puuvillakankaat ovat onneksi edullisia. Olen nimittäin huomannut, että kun ei käy töissä aikaa rahan tuhlaamiseksi jää huomattavasti normaalia enemmän...

Uutta kotona

Kun perheen pääluku kasva viidelläkymmenellä prosentilla,  on selvää että jotain muutoksia kotona on tehtävä. Jonkin verran mietitytti, riittääkö tämän asunnon neliöt kolmelle, mutta tulimme siihen tulokseen että saavat luvan riittää ainakin aluksi. Koska kämppä oli entuudestaan jo melko täynnä huonekaluja, niin tyydyimme hienosäätöön. Ainakin vielä tuntuu siltä, että vauvahan tulee mahtumaan tänne oikein mainiosti ja alkuraskauden mietteet tilan riittämisestä olivat turhia.

Vaikka olen sitä mieltä, että lapsiperheessä huonekalut ovat käyttöesineitä ja niiden liiallisella varomisella aiheuttaa itselleen vaan turhia harmaita hiuksia, päätimme hieman suojata keittiön sohvaa ylimmässä kuvassa näkyvillä torkkupeitoilla. Vauvaa todennäköisesti tulee syötettyä sohvalla ja olisi kiva jos ihan kaikki siihen liittyvä sotku ei imeytyisi suoraan sohvaan. Kun satuin löytämään Kodin1 alesta pari keittiömme väreihin sopivaa peitettä, jotka saa pestä 60 asteessa, niin päätös sohvan suojaamisesta oli helppo tehdä. Hieman yllättäen peitot ovat jo osoittautuneet erittäin kivoiksi käytössä. Sohva on muuten erinomainen, mutta talvisin siinä istuessa itseensä saa kerättyä hämmästyttävän paljon staattista sähköä, joka sitten luonnollisesti purkautuu sähköiskuina. Puuvillaisesta peitosta sähköä ei sen sijaan kerry. Lisäksi koko keittiö vaikuttaa valoisammalta, kun ikkunan alla ei olekaan tummanharmaa vaan melkeinpä vaalea sohva.

Viherkasveja ei hankittu tietenkään vauvaa varten, vaan minua. Kun olin useamman kuukauden katsellut sivupöydällä olleita viini- ja viskipulloja ilman että niistä oli minulle mitään iloa, ilmoitin että pullot lähtevät piiloon. Tilalle hankittiin viirivehka, klusia ja muorinkukka, jotka ovat pysyneet hengissä jo parisen kuukautta. Ruukut hankittiin samaan aikaan kukkien kanssa Granitista, mutta jännästi se oikeisiin ruukkuihin siirtäminen otti aikansa... Käytännössä tämä keittiön nurkka on liian pimeä kasveille, vaikka valitsimmekin vähässä valossa viihtyviä, joten ruukut siirretään päivisin ikkunalaudalle. Toistaiseksi systeemi on toiminut ja kasvit ovat voineet hyvin. Ilmeisesti viherkasvit ovat yksi tämän vuoden sisustustrendeistä, joten kerrankin olemme aallonharjalla.

Koska tykkäämme laittaa ruokaa ja syödä hyvin, pitää vauvallakin tietenkin olla oma paikka ruokapöydän ääressä. Hieman huvittaa, että ensimmäinen klassikkohuonekalumme on syöttötuoli, mutta eipä aikaisemmin ole design tarpeeksi houkutellut. Värivaihtoehdoista päädyimme hieman yllättäen vaaleansiniseen, koska alun perin mielessä olleet neutraalit sävyt eivät livenä miellyttäneetkään.

Kaikkein eniten tilan suhteen mietitytti eteinen. Varsinaisen vaunuvaraston puuttuessa vaunut on käytännössä pakko säilyttää sisällä ja pelkäsimme, että ne joko tukkivat koko eteisen tai vaihtoehtoisesti kirjahylly olisi pakko siirtää makuuhuoneeseen. Huoli osottautui turhaksi, sillä vaunut mahtuvat kenkätelineen aiemmalle paikalle ilman että eteisessä kulku merkittävästi hankaloituu. Tähän auttaa myös vaunujen heittoaisa, jonka saa nostettua lähemmäs kirjahyllyä pois tieltä.

Jotta vaunut viitsii Suomen olosuhteissa kärrätä sisälle, oli lautalattialle pakko keksiä jokin suoja. Valinta kallistui käytännölliseen ratkaisuun ja ostimme Etolasta metritavarana myytävää kuramattoa. Vaikka matto ei olekaan kaikkein kaunein ratkaisu, niin harmaan sävy on hyvä ja koko eteisen ulko-oven kynnykseltä molemmille seinille peittävänä se itse asiassa toimii aivan mainiosti.

Makuuhuoneen mahdollista uutta järjestystä mietimme pohjapiirroksen ja pahvimallien avulla toista tuntia ja päädyimme siihen lopputulokseen, että ei muutetan mitään. Makuuhuoneen kiinteä kaappi hyvin tehokkaasti estää sängyn sijoittamisen millekään muulle paikalle kuin missä se nyt on, minkä seurauksena muidenkin huonekalujen siirtomahdollisuudet ovat hyvin rajalliset. Onneksi Ikeasta löytyi juuri tismalleen sopivan kokoinen lipasto vauvan vaatteille, joka sai paikkansa aiemmin tyhjän panttina seisoneesta kulmasta. Lipasto on samaa sarjaa kirjahyllymme kanssa, joten se sopinee myöhemminkin sisustukseen ja ainakin toistaiseksi se vetää sisäänsä kaikki pienimmät taloudesta löytyvät vauvanvaatteet. Liian isot ja pienet vaatteethan voivat hyvin olla jemmassa vaatekaappien päällä.

Omaa petiä vauvalle ei vielä ole laitettu, sillä en tahdo luopua yöpöydästä ennen kuin tarve vaatii. Tarkoituksena on nukuttaa vauvaa ensimmäiset kuukaudet äitiyspakkauksen laatikossa aivan sängyn vieressä. Kun laatikko käy liian pieneksi pitää miettiä taas makuuhuone uusiksi ja tarvittaessa luopua sohvasta pinnasängyn tieltä.

Nyt puuttuu enää se vauva. Ihme juttu kun tyyppi ei osaa vielä käyttää kalenteria.

Punajuuri on kikherneen kaveri

Tai oli ainakin meidän keittiössä tällä viikolla. Pidän kikherneistä, mutta jos ei turvaudu kaupan käyttövalmiisiin versioihin, niin onhan ne vähän työläitä. Liottamiseen ja keittämiseen menee kuitenkin sen verran aikaa, että harvemmin viikolla jaksan tarpeeksi suunnitella, arkimenut kun tuppaavat täällä olemaan enemmän "mikäs tänään maistuisi"- pohjalta tehtyjä. Sinänsä hyvä systeemi, kaupassa on paljon helpompi tarttua kausituotteisiin ja tarjouksiin kun ei ole valmista suunnitelmaa rajoittamassa ideointia.

Joka tapauksessa, kikherne on aivan turhan harvinainen vieras täälläpäin. Kikherneitähän voi käyttää ilman keittämistäkin, mutta itse olen törmännyt liotettujen kikherneiden käyttöön lähinnä falafel-resepteissä. Falafelit ovat herkullisia nekin, mutta menevät uppopaistamisensa kanssa valitettavasti aika pitkälti ei-arkiruokaa-osioon. Näistä lähtökohdista kehittelin siis nämä punajuuri-kikherne-pihvit. Laitoin kikherneet aamusta likoamaan, jolloin vaadittu kahdeksan tunnin liotus tuli täyteen.

2 dl kikherneitä

2 punajuurta

2 rkl sitruunamehua

2 rkl oliiviöljyä

2 rkl seesaminsiemeniä

1/4 tl muskottipähkinää

suolaa

mustapippuria

Liota kikherneita vähintään 8 tuntia. Kuori, pilko ja höyrytä punajuuret. Soseuta sauvasekoittimella kikherneet, punajuuret, sitruunamehu ja oliiviöljy. Sekoita puuhaarukalla mausteet ja seesaminsiemenet joukkoon. Paista uunissa 200 °C noin 15 minuuttia.

Veikkaan, että näistä olisi tullut pannulla vielä parempia, mutta sattui laiskottamaan. Kaveriksi keitin bulguria ja tein turkkilaisesta jogurtista, valkosipulista ja mausteista kastikkeen.

Lämmintä pienelle eli miten olen käyttänyt viime viikot

Hurjasti lisääntynyt vapaa-aika yhdistettynä liikkumisen väsyttävyyteen on lisännyt sohvalla viettämääni aikaa merkittävästi. Ei sillä että olisin sohvaa ennenkään hyljeksinyt, mutta viime viikkoina olen viettänyt tuntikausia putkeen Netflixin ja puikkojen kanssa sohvankulmassa. Onneksi keksin itselleni kivan uuden projektin, sillä jopa minun villasukkien kulutustahdillani on rajansa kuinka monet niitä tarvitsee talvessa tehdä...

Tein perheen tulevalle jäsenelle kevyen mutta lämpimän peiton ihanista merinovilla- ja silkkisekoitelangoista. Vyötteet heitin toki jo pois, eli merkkiä ei ole kertoa, mutta peitosta tuli unelmanpehmeä. Neuloin ruudut helmineulosta, minkä jälkeen virkkasin kiinteillä silmukoilla reunuksen ruuduille. Omepelin ruudut yhteen, minkä jälkeen virkkasin vielä yhden kerroksen kiinteitä silmukoita koko peiton ympärille. Kyllä nyt kelpaa vauvan saapua!

Pekaanipähkinämuffinssit

Viimeaikoina ruoanlaittoinnostukseni on suuntautunut lähinnä makeaan leivontaan, varmaan sen takia että niitä makeita on tehnyt niin kovasti mieli. Leivonnassa olen aika aloittelija, muutama suosikkiresepti toki löytyy, mutta muuten minulla on aika suppea repertuaari. Nyt olenkin hieman innostunut testaamaan erilaisia juttuja ja nämä muffinssit ovat paitsi äärettömän helppo tehdä niin myös herkullisia.

1 dl kaurahiutaleita

1 1/2 dl vehnäjauhoja

1 dl sokeria

1 tl leivinjauhetta

1/2 tl suolaa

65 g rouhittuja pekaanipähkinöitä

1/2 dl rypsiöljyä

1 1/2 dl maustamatonta jogurttia

1 muna

Sekoita kaurahiutaleet, vehnäjauhot, sokeri, leivinjauhe, suola ja pähkinät. Sekoita toisessa kulhossa öljy, jogurtti ja muna. Sekoita kaikki keskenään ja paista 200°C 25 min.

Syysloma Pariisissa

Pari viikkoa sitten perjantaina töiden jälkeen kutsui Helsinki-Vantaa ja Pariisi. Kaveri asuu toista vuotta Pariisissa ja vihdoin ja viimein saatiin aikaiseksi lähteä kyläilemään. Mitään tarkempia suunnitelmia lomalle ei ollut yhtä Fontainebleaussa vietettyä boulderointipäivää lukuunottamatta, kunhan haluttiin lomailla ja syödä hyvin.

Olen käynyt Pariisissa muutaman kerran, tosin vain kerran aikaisemmin aikuisiällä, joten suurin osa pakollisista turistinähtävyyksistä on jo koettu. Niinpä tällä kertaa malttoi keskittyä maleksimaan kaupungilla ja maistelemaan leipomoiden tuotteita. Varsinaisia turistikohteita tuli viidessä päivässä käytyä vain pari, katakombit ja Orsayn museo. Molemmat olivat ihan kivoja paikkoja, tosin katakombeissa käydessä olisi kannattanut noudattaa kaverin neuvoa olla paikalla jonottamassa puolta tuntia ennen aukeamista. Eipä sillä, mihinkäs sitä lomalla olisi kiire eikä hyvässä säässä harmittanut odottaa.

On hauska huomata miten on itse muuttunut matkustajana. Viime kerralla aika tasan kuusi vuotta sitten kävelin kaupungilla parhaimmillaan melkein 20 km päivässä, kun nyt otimme osittain olosuhteiden pakosta aika paljon iisimmin. Rauhallisempi tahti ja alkuillan lepohetket majapaikassa tarkoittivat sitä, että iltaruokaa malttoi mennä myöhemmin (eli paikalliseen aikaan) syömään, minkä seurauksena ravintoloissa ei ollut paikan ainoa asiakas. Lisäksi tällä kertaa olin tehnyt hieman taustatyötä ravintoloiden suhteen, mikä kyllä kannatti. Pariisissa ravintolatarjonta tuntuu vaihtelevan laidasta laitaan, eli ihan sokkona ei välttämättä kannata mennä.

Kamera kulki kyllä mukana, mutta varsin vähän tuli otettua kuvia. Tässä kuitenkin muutama lempparini syyskuisesta Pariisista.