St. Anton

Huomasinpas tässä, että muuttokiireiden takia on jäänyt kokonaan käsittelemättä tammikuun St. Antonin reissu täällä blogin puolella.

Menomatka taittui ihan mukavasti, finskin pisteillä siirryttiinkin business-luokkaan ja nautittiin tarjoiluista. Wienin päässä matkustettiin ensin bussilla West Bahnhofille, josta olikin edessä kuuden tunnin junamatka St. Antoniin. Junamatka sujui osaltani rattoisasti Lelen polttarikuvia photaroidessa.

Porukallamme oli vuokralla asunto Pettneussa, joka on siis St. Antonin syrjäkylä. Sijainti oli silti varsin mainio, koska lähin skibus-pysäkki oli noin 30 metrin päässä ja suksille ja monoille oli majoituksen hintaan kuuluva ski depot St. Antonissa gondolin ala-asemalla. 

St. Antonissa on rinnetarjontaa varsin paljon ja monen tasoisille laskijoille. Myös offit olivat kaiketi ihan mainioita, ainakin alakerrassamme asusti myös astetta kovempia laskijoita. Harmi vaan, että lunta ei reissumme aikana tullut lisää, mikä tarkoitti aloittelijoille (eli minulle) sopivien rinteensivu-offipätkien olevan puhkilaskettuja. Parista paikkaa pääsin toki testaamaan ja kyllähän se oli varsin hauskaa puuhaa.

Säät olivat vaihtelevat, parina päivänä oli niin paha sumu, että minun piti jättää ski routet väliin. Rinteessäkin laskemisesta tulee ihan uudella tavalla jännittävää, kun ei yksiltä rinnemerkeiltä näe toisille. Onnekseni heikoimmat säät osuivat alkuviikkoon, kun olin muutenkin vielä töitten ja matkustamisen jäljiltä melko väsynyt,

Aurinkoisiakin päiviä tuli ja hyvin huomasi kuinka paljon hauskenpaa laskettelu on hyvällä säällä. Näkyvyyden ollessa hyvä uskaltaa laskeakin kovempaa ja pääsinkin reissun aikana sinuiksi uusien suksieni kanssa. Olin saanut reissun alle vain kolme laskupäivää Suomessa, mutta siihen nähden sujui alusta asti ihan hyvin. On ne vaan kivat sukset, ainut haaste niiden kanssa on minulle liiankin kovaksi yltyvä vauhti. Mutta erään matkatoverini sanoin, eipä ole sukset kehityksen esteenä!

St. Anton on kuuluisa bilekeskus, mutta siihen puoleen en tutustunut ollenkaan. Mäessä kannatti olla skarppina heti aamusta, koska iltapäivällä rinteet olivat jo selkeästi heikommassa kunnossa. Porukassa matkustamisessa on sekin etu, että kun ruokavuorot jaetaan pareittain, tarvitsi ruokaa laittaa vain kerran viikon aikana. Illat sujuivat siis enimmäkseen rentoutuen ja nukkumatti tuli aikaisin. 

Kaiken kaikkiaan varsin hyvä reissu, joka hälvensi reilusti pari vuotta sitten Engelbergissä Sveitsissä syntyneitä Alppimatkailuennakkoluulojani. Ensi vuonna uudestaan?