Minttusmoothie

Olen harvoin kipeänä, mutta keskiviikkona kevyenä alkanut flunssa paheni loppuviikkoa kohden sen verran, että perjantaina jäin pois töistä. Torstai-iltana yritin vielä häätää flunssaa minttusmoothiella, johon laitoin puolikkaan pienestä ananaksesta, päärynän, limen ja minttua. No, flunssa sen kun lisäsi pökköä pesään, mutta smoothiesta tuli hyvää.

Nyt jatkankin flunssan lääkitsemistä mintulla, tällä kertaa suklaan muodossa!

Savoy

Pääsin tiistaina töiden puolesta lounaalle Savoyhin. Tämähän on harvinaista herkkua, koska yleensä syön eväitä (olen kyllä siirtynyt syömään evääni lautaselta muoviboksin sijaan, parannus sekin...). Maisemat olivat upeat ja ruoka hyvää.

Eipä tästä ole sen kummempaa sanottavaa kuin että olipa vaan ihanaa vaihtelua (työ)arkeen! 

Syökää kanaa!

Otetaan yksi ranskalainen luomukana.

Ihmetellään ja muistellaan hetki.

Näprätään, äherretään ja manataan sitä, kuinka nopeasti veitsi tylsyy.

Pestään käsiä ihan joka välissä, jotta viitsii tarttua kameraan.

Ja saadaan tulokseksi erittäin ruma täytetty kana. 

Viikonloppulomailua

Mikäli aiemmista postauksistani on saanut sen mielikuvan, että reissussa lähinnä söin, niin se pitää pitkälti paikkansa. Jotain muutakin tuli tehtyä, sillä kuten reissuseurani kanssa lauantaina totesin, ihan kaikkea aikaa ei voi viettää syöden eikä edes kahvia juoden. Säät eivät kuitenkaan oikein suosineet eikä aikaakaan loppupeleissä ollut kuin puolitoista päivää.

Huomasin Lontoossa, että minulla on jonkin sortin identiteettikriisi matkustamisen suhteen. Aiemmin kaupunkilomilla olen käynyt jonkun verran museoissa ja katselemassa nähtävyyksiä, mutta tällä kertaa kummatkaan eivät jaksaneet kiinnostaa. Toki merkittävimmät Lontoon maamerkeistä olen jo aiemmin nähnyt, mutta museotarjontahan ei kesken lopu. Toisaalta, jos museot eivät jaksa kotikaupungissakaan kiinnostaa, niin miksi niihin menisi ulkomailla? Shoppailua kokeilin, mutta laihoin tuloksin.

Toki työmatkan päälle lomailu on erilaista kuin ihan pelkkä vapaa-ajan matkailu. Reissussa työpäivät tuppaavat olemaan pitkiä tai ainakin erittäin intensiivisiä eli viikon jälkeen olen helposti väsyneempi kuin yleensä. Lisäksi useimmat viime aikojen lomamatkoistani ovat liittyneet joko lasketteluun tai kavereiden luona vierailuun, jolloin tekemistä ei pahemmin tarvitse miettiä. Osatekijä on varmasti sekin, että opiskeluaikoina kunnon lomaa oli vain sillon, kun lähti pois kotoa, eli se on ollut ainut tapani lomailla viimevuosina.

Mitä siellä Lontoossa siis tuli tehtyä? Vaikka vaatekaupoista ei pahemmin tarttunut ostoksia mukaan, oli niissä silti kiva käydä katselemassa ja hypistelemässä. Epävakaisesta säästä huolimatta kaupungillakin viitsi vähän maleksia. Lisäksi sunnuntaina vietimme melkein pari tuntia Foylesilla kirjoja tutkailemassa. Erinomaisen kiva viikonloppu siis.

Medlar

Lontoonreissun paras ravintolakokemus osui lauantai-illalle. En nyt oikein tiedä mitä muuta tästä kirjoittaisi, kuin että Medlar oli loistava, ruoka oli ihan käsittämättömän hyvää.

Tätä haen, kun menen hyviin ravintoloihin. Hyviä makuja, kiva miljöö, toimivat viinisuositukset. Sitä, että voin koko ajan vaan hämmästellä miten hyvin kaikki toimii. Pakoa arjesta siihen ihmemaahan, jossa voi keskittyä nauttimaan makuaistin ilotulituksesta. Koen, että tälläisistä kokemuksista on iloa pitkään. Jos ei muuten, niin ainakin sain kotikeittiöön lisäinspiraatiota ja sitä kautta voin jakaa hyviä kokemuksiani muillekin.

Ja mitäpä muuta sitä lomalla tekisi?

La Petite Maison

Lomaosuus viimeviikon matkasta alkoi kunnolla vasta lauantaina ja välttämättömyyksien, eli lähinnä kunnon kahvin, jälkeen otin suunnan kohti Oxford Streetia. Aiemmin Lontoosta on löytynyt vaikka mitä kivaa shoppailtavaa, mutta nyt kauppojen kevättarjonta ei oikein kohdannut omia tarpeitani ja parin tunnin jälkeen saldona oli vain yksi t-paita ja tuliaisia. Tässä vaiheessa alkoikin olla jo nälkä ja kun kaveri ilmoitti löytäneensä lounaspaikan seurasin luottavaisena perässä.

Ja kannatti! La Petite Maison oli oikein kiva ravintola vain parin korttelin päässä Oxford Streetista, mutta tuskinpa tännekään olisin itse löytänyt. Ideana oli, että kaikki annokset olivat jaettavissa mikä toimi näiden kohdalla oikein mainiosti. Joskus törmää siihen, että jaettavaksi tarkoitetut annokset ovat yksinkertaisesti kovin vaikeita jakaa, ainakaan ilman pöytäliinan sotkemista. Lista oli omaan makuuni liian pitkä (täällä positiivinen ongelma, kaikki vaikutti hyvältä!), mutta henkilökunnalta irtosi suosituksia.

Alkupalaksi valitsimme linssisalaattia ja sipulipiirakkaa. Tykkään käyttää itse linssejä arkiruoassa paljonkin, mutta harvoin niihin törmää ravintolassa. Olin siis utelias ja tällä kertaa uteliaisuus palkittiin, sillä salaatti oli hyvää. Sipulipiirakka taas kiinnosti lounasseuraani. Alkupalat tulivat vähän eri aikaan pöytään sitä mukaan kun ne valmistuivat. Molemmat toimivat sekä yhdessä että erikseen.

Pääruoaksi otettiin listan ulkopuolelta päivän erikoisuus, eli merikrottia. En ole merikrottia aiemmin syönyt, jotenkin jännän lihaisaa verrattuina muihin vaalealihaisiin kaloihin mitä olen syönyt. Pääruoka oli myös oikein hyvää, mutta shown varasti kyllä alaoikealla näkyvät parsakaalit. En tiennyt, että parsakaalin on mahdollista maistua niiiin hyvälle. Aivan käsittämätöntä. Menisin tänne uudestaan ihan pelkästään parsakaalienkin perässä, vaikka ruoka muutenkin oli hyvää.

La Petit Maison vaikutti mielestäni kovin "lontoolaiselta" ravintolalta, ainakin asiakaskunta vaikutti siltä, minkälaisia ihmisiä kuvittelen W1-alueella asuvan. Eli siis melko hienoa, mutta eipä sieltä smart casual-vermeissä mitenkään negatiivisesti erottunut. Syömään päästiin ilman pöytävarausta, mutta oltiin liikkeellä jo puolen päivän aikaan ja saatiin pöytä vain puoleksitoista tunniksi.

The Royal Oak

Odotukset on jännä asia. Alkuviikosta olin ihan tyytyväinen ravintolakokemuksiini, johtuen varmastikin pitkälti siitä, että odotukset eivät todellakaan olleet korkealla. Perjantain illallispaikaksi valikoitui erinäisistä logistisista (no ne ruuhkat...) ja muista syistä The Royal Oak, jonka rinnastin mielessäni hyvin vahvasti Hinds Headiin. Saman tyypinen pubi keskellä ei mitään, idea täällä käymiseen samasta lähteestä ja ovensuussakin oli jonkin sortin punainen lätkä. Pakko siis olla hyvää!

Ja niinhän se olikin. Molemmat annokset valitsin tarjoilijan suositusten mukaan, olivat kuulemma paikallisia erikoisuuksia. Alkuruokana ollut jänislasagne olikin aivan käsittämättömän hyvää, enkä ole koskaan aikasemmin syönyt mitään vastaavaa. Vesi kielellä odotin pääruokaa ja sitten olikin vuorossa se pettymys. Liha pikkasen yli, liikaa suolaa ja pippurit liian isoina. Pikkujuttuja. Kokonaisuus oli siis todella hyvä, kastike maistui, pinaatit olivat herkullisia ja kuvasta unohtunut perunamuusikin upposi. Mutta kun odotin jotain lähes tajunnanrajäyttävää, niin päälimmäinen fiilis oli kuitenkin pettymys.

Tavallaanhan se on typerää kehittää itselleen niin korkeat odotukset, että pääsee pettymään, mutta toisaalta odottaminen ja etukäteisfiilistely on itselleni merkittävä osa sitä iloa, jota ravintolakäynneistä saa. Pessimisti ilahtuu useammin, mutta ainakin omalla kohdallani pessimismi ravintoloiden suhteen johtaisi vain siihen, että en vaivautuisi ravintoloihin ollenkaan. Joka tapauksessa, ihan käymisen arvoinen paikka jos satutte olemaan seudulla.