Lomaosuus viimeviikon matkasta alkoi kunnolla vasta lauantaina ja välttämättömyyksien, eli lähinnä kunnon kahvin, jälkeen otin suunnan kohti Oxford Streetia. Aiemmin Lontoosta on löytynyt vaikka mitä kivaa shoppailtavaa, mutta nyt kauppojen kevättarjonta ei oikein kohdannut omia tarpeitani ja parin tunnin jälkeen saldona oli vain yksi t-paita ja tuliaisia. Tässä vaiheessa alkoikin olla jo nälkä ja kun kaveri ilmoitti löytäneensä lounaspaikan seurasin luottavaisena perässä.
Ja kannatti! La Petite Maison oli oikein kiva ravintola vain parin korttelin päässä Oxford Streetista, mutta tuskinpa tännekään olisin itse löytänyt. Ideana oli, että kaikki annokset olivat jaettavissa mikä toimi näiden kohdalla oikein mainiosti. Joskus törmää siihen, että jaettavaksi tarkoitetut annokset ovat yksinkertaisesti kovin vaikeita jakaa, ainakaan ilman pöytäliinan sotkemista. Lista oli omaan makuuni liian pitkä (täällä positiivinen ongelma, kaikki vaikutti hyvältä!), mutta henkilökunnalta irtosi suosituksia.
Alkupalaksi valitsimme linssisalaattia ja sipulipiirakkaa. Tykkään käyttää itse linssejä arkiruoassa paljonkin, mutta harvoin niihin törmää ravintolassa. Olin siis utelias ja tällä kertaa uteliaisuus palkittiin, sillä salaatti oli hyvää. Sipulipiirakka taas kiinnosti lounasseuraani. Alkupalat tulivat vähän eri aikaan pöytään sitä mukaan kun ne valmistuivat. Molemmat toimivat sekä yhdessä että erikseen.
Pääruoaksi otettiin listan ulkopuolelta päivän erikoisuus, eli merikrottia. En ole merikrottia aiemmin syönyt, jotenkin jännän lihaisaa verrattuina muihin vaalealihaisiin kaloihin mitä olen syönyt. Pääruoka oli myös oikein hyvää, mutta shown varasti kyllä alaoikealla näkyvät parsakaalit. En tiennyt, että parsakaalin on mahdollista maistua niiiin hyvälle. Aivan käsittämätöntä. Menisin tänne uudestaan ihan pelkästään parsakaalienkin perässä, vaikka ruoka muutenkin oli hyvää.
La Petit Maison vaikutti mielestäni kovin "lontoolaiselta" ravintolalta, ainakin asiakaskunta vaikutti siltä, minkälaisia ihmisiä kuvittelen W1-alueella asuvan. Eli siis melko hienoa, mutta eipä sieltä smart casual-vermeissä mitenkään negatiivisesti erottunut. Syömään päästiin ilman pöytävarausta, mutta oltiin liikkeellä jo puolen päivän aikaan ja saatiin pöytä vain puoleksitoista tunniksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti