maanantai 9. syyskuuta 2013

2013-09-09



Tämä viikko menee työasioiden perässä maailmalla, mutta ainakin tänään on vielä vähän vapaa-aikaakin. Matkajärjestelyiden myöhäisestä ajankohdasta johtuen ensimmäisen yön hotelli on eri kuin seuraavien, mutta enpä pistä pahakseni hotellista toiseen hyppimistä kun sen johdosta pääsen nauttimaan tälläisistä maisemista. Ylläoleva kuva on näkymä huoneeni ikkunasta, ei lainkaan hassumpaa.


Hotellilla on oikein söpö puutarha, joka on kyllä päässyt vähän ränsistymään. Ihan hirveästi en jaksanut kävellä ulkona, takana kun oli tässä vaiheessa jo melko pitkä päivä matkustusta ja työntekoa (on se näppärää kun Norwegianilla on lentokoneissa internet, voi tehdä paremmin töitä lennon aikana...) ja työpäivä jatkuu vielä illemmalla. Vähän kuitenkin raitista ilmaa, myöhäinen lounas, lisää työntekoa (mutta tällä kertaa villasukat jalassa) ja bloggailua ja jaksaakin taas ahkeroida.


Tältä näyttää aikasin aamulla herännyt business-matkustaja, joka ei aamulla todellakaan jaksanut laittautua. Kuvassa näkyy myös "uudet" hiukset, jotka lauantaisen kampaajakäynnin jäljiltä ovat lähinnä aavistuksen tummemmat, mutta muuten aivan samanlaiset kuin ennenkin. Tykkään!

2 kommenttia:

  1. Jee! Näyttää tosi kivalta! :) Ja uudet hiukset on hienot! Koska saadaan kuvia shoppailuista?? ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitti! Kuvia tulee sit kun oon shoppaillutkin jotain :D

    VastaaPoista